Seuraavaksi suuntasimme siis Tiikerinloikka-rotkolle (Tiger Leaping Gorge), joka on yksi maailman vaikuttavimmista ja syvimmistä rotkoista. Legenda kertoo paikan saaneen nimensä siitä, että paetessaan kerran metsästäjää tiikeri hyppäsi joen yli sen kapeimmassa kohdassa, joka sekin on 25 metriä leveä.

Tosin lähtö Loikalle viivästyi hiukan saamastani ruokamyrkytyksestä johtuen, ja lähdimme Lijiangista kohti Qiautouta ja Jane´s Guesthousea päivän aikataulusta myöhässä. Kylän lähellä oli useita metsäpaloja, ja ilma oli savuinen. Sähköt olivat paloista johuen poikki. Vietimme vielä toisen toipumispäivän tiibetiläisen Janen hoivissa. Jane osoittautui varsinaiseksi täti Monikaksi, aivan huipputyyppi, jonka tekemät ruoat olivat parhaita ikinä.

Seuraavana päivänä menimme minibussilla Tina´s Guesthouselle, joka sijaitsee noin reitin puolivälissä. Olin liian heikkokuntoinen kävelemään reittiä edes takaisin, joten autokyyti tuli tarpeeseen. Olimme kuulleet varsinaisia kauhutarinoita vasta rakenteilla olevasta tiestä rotkon reunalla, siellä putoilevista kivistä ja kuolleista rakennusmiehistä, mutta selvisimme pomppuisen autokyydin haavereitta.

Sairastelusta yhä heikkokuntoisena ja keskipäivän polttavassa helteessä laskeutuminen ylhäältä vuoren rinteeltä alas rotkon pohjalle katsomaan itse Tiikerinloikkaa oli todella raskasta. Epäselväksi jäi, mistä suunnasta ja minne päin tämä kuuluisa tiikeri oli aikoinaan alla olevalta Tiikerinhyppykiveltä loikannnut, koska vuoret Jangtsen ympärillä kohosivat jyrkkinä satoja metrejä.

Jäimme yöksi Tina's Guesthouselle, ja varhain seuraavana aamuna lähdimme patikoimaan takaisin Janen majataloa kohti. Tarkoitus oli jäädä matkan varrelle yöksi, jolloin päivämatkaksi ei olisi tullut niin pitkää, mutta lopulta me hullut kävelimme koko parisenkymmentä kilometrin reitin yhdessä päivässä. Viimeiset kilometrit käytännössä hölkkäsimme, sillä pimeä iski päälle, emmekä halunneet kompuroida kivisellä polulla pimeässä. Saavuimme Janen majatalolle aivan viimeminuuteilla ennen kuin säkkipimeys laskeutui. Jane oli hyvin hämmästynyt meidän palatessa jo seuraavana päivänä, ja piti meitä aivan kaistapäisinä kuultuaan meidän kävelleen reitin päivässä sairastelun jälkeen.

Reitti oli osin hyvin raskas, koska nousimme korkealla vuoren rinteelle ja taas laskimme alas, mutta osin se oli varsin helppo kulkiessaan tasaisesti vuoren rinteelle. Reitin varrelle osui useita kyliä, joten ruokaa ja juomaa oli saatavissa (tosin osa paikoista oli nyt kiinni) riittävän usein, eikä tarvinnut kantaa eväitä mukana. Maisemat olivat upeat, ja sää lämmin, paikoin jopa polttava. Välillä kapea polku kulki niin korkealla, että alas katsominen hirvitti.

 

Tiikerinloikalla patikointi oli ehdottomasti yksi reissun huippukohdista!!!!!