Junamme kohti starttasi kohti Qingdaota perjantai-iltana vähän ennen iltayhtätoista. Oli mukava yllätys huomata, etteivät hard seat-paikkamme olleetkaan kovat puupenkit, vaan normaalit penkit. Toki niitä ei voinut säätää ja selkänoja oli pystysuora, joten eivät istumapaikat mitenkään mukavat olleet. Muistan kuitenkin, miten kovat puupenkit edellisen kerran hard seatimme olivat, joten ei valittamista tällä kertaa. Tällä kertaa vaunukaan ei ollut täyteen ammuttu, eikä meidän jaloissamme istunut ketään. Toki käytävällä nukkui monia ihmisiä, jotka eivät olleet saaneet istumapaikkaa. Matka meni ihan mukavasti, ja saimme muutaman tunnin nukuttua.

Aamulla olimme perillä n. 7.30 ja suuntasimme hostellille, joka osoittautui vanhaksi kirkoksi. Ihan jees, siistit dorm-sängyt, mutta kallis ravintola. Aamupalan jälkeen otimme bussin kohti tärkeintä eli Tsingtao-panimoa :) Kiersimme näyttelyn ja saimme pari lasillista olutta. Pääsimme vihdoin maistamaan Tsingtao stout-olutta, mutta se ei ollut hääviä.

Tsingtao-museon jälkeen menimme lounaalle pikkuruiseen peruskuppilaan. Emme halunneet tuhlata rahojamme Beer streetin kalliisiin turistikuppiloihin. Ruoka oli hyvää, mutta näimme ensi kerran ruokalistalla koiran lihaa. Tarjoilija yritti vielä erikseen kaupata meille sitä, mutta jätimme väliin. Suodattamaton Tsingtao-olut tuotiin kannussa, se oli hyvää.

Lounaan jälkeen kuljeskelimme vanhan kaupungin katuja ensin pienessä tihkusateessa, sitten kaatosateessa. Vanhan kaupungin talot ovat peruisin Saksan vallan ajoilta ja alueen uudemmatkin talot oli rakennettu samaan tyyliin, joten fiilis oli hyvin kotoisa. Olo oli monesti kuin olisi Helsingissä kuljeskellut. Yksi taloista näytti ihan Eiran sairaalalta. Ihmisiäkin oli varsin vähän, mikä oli leppoisaa vaihtelua Pekingin tungokseen. Bussikaan ei ollut täyteen pakattu, vaan saimme oikein istumapaikat. Melkeinpä iski koti-ikävä siellä eurooppalaisten rakennusten keskellä. Olisi tehnyt mieli jäädä sinne.

Lauantaina alkuillasta näimme ensi kerran Keltaisen meren. Tai no, vettä satoi sen verran paljon ja näkyvyys oli onneton, joten ei kauheasti mitään kyllä näkynyt. Sateesta ja saasteista huolimatta muutama ihminen oli uimassa. Eipä tehnyt paljon mieli uida, Qingdao on yksi Kiinan saastuneimmista kaupungeista. Juha oli kuullut jostain, että joku olympiapurjehtija oli hypännyt veneestään mereen ja joutunut sen takia pariksi viikoksi sairaalaan. Puhdasta vettä…

Sunnuntaina lähdimme aamusta bussilla kohti Lao Shan-vuorta. Matkaa oli noin 40 km mutta pari tuntia siihen kului. Aamun sumuinen ilma kirkastui, mitä lähemmäksi vuorta pääsimme. Perillä olikin jo kaunis ja kirkas ilma. Päivän mittaan takkikin alkoi olla liikaa ja t-paidassa tarkeni mukavasti. Maisemat olivat hurjan kauniit. Lehdetkin olivat yhä syysväreissä, toisin kuin talvisessa Pekingissä. Väkeä ei kuitenkaan ollut paljon, koska ajankohta on sesongin ulkopuolella. Oivallinen ajoitus reissulle siis.

Lao Shan on taolaisten pyhä vuori, ja siellä on lukuisia temppeleitä. Aluksi kävimme tutustumassa alueen suurimpaan temppeliin, Taiqing-temppeliin. Se oli todella iso ja hieno, vaikuttavalla paikalla vuoren rinteessä, meren rannassa.

Kapusimme vuoren rinnettä pääreittiä pitkin (Bashui He). Sää oli upea, samoin maisemat. Kiinalaiset vuoristoreitit ovat aina rakennettuja eli vuoren rinteellä on miljoona rappusta. Kyse ei varsinaisesti ole siis patikoimisesta, vaan rappujen kapuamisesta, mikä on välillä todella raskasta ja hermoja raastavaa. Pysähdyimme matkalla oluelle ja muutenkin ihailemaan maisemia, joten aikaa kului reippaasti. Kävimme katsomassa Mingxia Dong-luolaa. Sitten kello olikin niin paljon, että huomasimme olevan mahdotonta tavoitella vuoren huippua. Palasimme alas kondolihissillä pilvien halki, ja ehdimme vielä bussiin.

Maanantaina menimme katsomaan kaupungin siluettia ja aamupalalle vanhaan observatorioon, jossa toimi myös taidekoulu ja hostelli. Sää oli sumuinen, ja tuuli todella kylmä.

Teimme melko pitkän kävelyretken meren rannassa, kuljeskelimme satamalaiturilla ja rantakallioilla. Ostimme katukojusta leipää, joka oli suolaista eikä makeaa, kuten kiinalainen leipä normaalisti. Jee.

Kävimme ihastelemassa paikallisia herkkuja kaupoissa ja ravintoloiden edustoilla. Tarjolla oli mm. simpukoita, kilpikonnia, erilaisia kaloja, rapuja, matoja jne. Kaupat olivat pullollaan kuivattuja hain eviä, kaloja, merihevosia, matoja, kuoriaisia, liskoja, käärmeitä ja muita herkkuja. Ostimme herkullisen snack-setin Danielille tuliaiseksi 

 

Viiden maissa lähdimme junalla takaisin Pekingiin. Juna oli siisti ja nopea, matka taittui n. kuudessa tunnissa menomatkan yhdeksän tunnin sijasta. Penkitkin olivat säädettävät. Ostimme matkaevääksi paikallista valkoviiniä, ja se oli oikeasti hyvää. Pekingiin päästyämme kylmyys iski vastaan ja yllätys oli suuri, kun astuimme metrosta sakeaan lumisateeseen.

Reissu oli oikein mukava, vaikka tietysti paljon jäi näkemättä. Qingdaoon olisi mukava palata keväällä/kesällä ja nauttia rantaelämästä ja maisemista. Nyt oli toisaalta kuitenkin mukava hiljaista, mikä tuntui Pekingin hulinan jälkeen mukavalta. Qingdaohan on pahainen pikkukylä, siellä on vain 2,5 miljoonaa asukasta :D Lao Shanille haluaisin palata, sillä siellä olisi ollut vielä paljon nähtävää. Etenkin huipun valloittamatta jättäminen jäi harmittamaan, mutta maisemat olivat silti mahtavat. Ja eipä se etelän lämpökään yhtään haitannut…

kirjoitti Sanna